Mitä haluat kertoa tästä näyttelystä?

– Se on väsyneen miehen viimeinen yritys. Ja mikä on väsyttänyt miehen on se, että yritys ei sattuneista syistä osunut kahtakymmentä vuotta aikaisempaan ajankohtaan.

– Olen 46-vuotias. Jos olisin kaksikymmentä vuotta nuorempi, energiaa olisi varmasti paljon enempään kuin nykyään. Silti, en ole hidastamassa vauhtia vaan nimenomaan yrittämässä löytää itsestäni lisää virtaa.

– Jos ihminen ei enää pysty ”markkinadraiviin”, niin tulevatko kaikki hänen ajatuksensa silloin mitätöidyksi? Vaikka tämä on ensimmäinen näyttelyni, tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen elämäni.

Miksi ensimmäinen näyttelysi toteutuu vasta nyt?

– Menin nuorena täysillä mukaan skeitti- ja lumilautaporukoihin. Olin mukana Burton- lumilautamerkin Suomi-tiimissä 17-vuotiaasta 20-vuotiaaksi. Se oli intensiivistä aikaa, käytiin laskemassa ulkomaillakin.

– Vaikka aloin tehdä pesäeroa siihen touhuun jo kaksikymppisenä, tiedän yhä sen mindsetin. Se on oma kokonainen maailmansa, joka on kuitenkin ehkä vain viisi prosenttia koko maailmasta. Siinä on oma sisäinen logiikkansa, jonka perusteella voi olla vaikka kuinka kova jätkä. Mutta koko maailman näkökulmasta se touhu on melkeinpä naurettavaa. Järkevämpi nuori ihminen ei olisi ehkä niihin porukoihin lähtenyt, ja taiteilijanhan pitäisi kai osata toimia oikein heti alusta lähtien.

– Kostamisesta sanotaan, että jos sellaista haluaa, niin se on itselle vain haitaksi. Nämä on mulle aika kipeitäkin asioita, mutta osittain niiden takia saan pitää ensimmäisen taidenäyttelyni vasta nyt 46-vuotiaana.

Mitä haluat kertoa teoksistasi?

– En tiedä sallitaanko esikoistaiteilijalle mahdollisuus vastata hiljaisuudella. Mutta jos sallitaan, niin otan sen ja kiitän nöyrästi.

Miksi maalaat?

– No, se on yksi kysymys. Mutta ei kai muutkaan maalarit muuta tee kuin maalaa. Mun haaveeni on nuoresta asti ollut se, että voisin olla taiteilija. Nyt olen elänyt omaa arkeani yli neljäkymmentä vuotta.

– Tuntuisi ihmeelliseltä, jos näiden teosten tekemistä pidettäisiin joskus ihan oikeana työnä. Nyt nysvään näitä tauluja täällä kotonani, yhtä toisensa perään. Tätäkö taiteilijan arki sitten on? Tältäkö tuntuu olla taiteilija?

Millä tavalla teoksesi syntyvät?

– Nuorempana olisin varmasti tehnyt tarkempaa tai esittävämpää, piirtänyt ihmisiä anatomisesti mahdollisimman oikein. Mutta näissä meininki on semmoinen, että olen antanut mennä vaan.

– Se on semmosta flowta. Käytännössä se on sitä, että valmistan kankaan tai jonkin muun pohjan. Sitten katson sitä pohjaa ja yksi juttu johtaa seuraavaan. Ei siinä oikein muuta ole.

Mistä tiedät, että teos on valmis?

– Tasapaino on mulle se sana. Pyydänkin kaikilta anteeksi sitä, jos näyttelyssä on esillä työ, jossa on asetelmallisesti jotain korjattavaa.

– Jos muutan työtä, teen sen harmonian tai balanssin takia. Jos fokusta pitää siirtää vasemmalle, oikealle, alas tai ylös, silloin teen siihen jotain lisää.

– Valmiin työn tunnistan siitä, etten enää uskalla koskea siihen. Se on valmis silloin, kun se jättää seuraaville töille puhtaan pöydän.

Mitä haluat sanoa näyttelyyn tulevalle ihmiselle?

– Uskon ymmärtäväni mitä taiteelta yleensä odotetaan. Siitä en ole ihan varma, onko näiden teosten tarkoitus olla mitään ”taidetta”, mutta jos joku näkee niissä sellaista, niin olkoon hyvä vaan.

– Sen sanon, että minut kyllä näistä teoksista näkee. Jokainen ei varmasti kuitenkaan tartu syöttiin. Jos joku näistä sellaisen yrittävän miehen näkisi, niin se melkein jo riittäisi.